Näin kosmetiikka säilyy

Säilytä kosmetiikkasi oikein alusta asti.Säilytä kosmetiikkasi oikein alusta asti, niin voit nauttia tuotteiden täydestä tehosta loppuun saakka.

Kaapit, laatikot, auton hansikaslokero, vanhat käsilaukut ja kesämökin hyllyt – kosmetiikkaa tulee ripoteltua vähän sinne sun tänne. Harva meistä muistaa, milloin mikäkin tuote on hankittu. Asiaan kannattaa kuitenkin hieman perehtyä, sillä härskiintyneet ihovoiteet menettävät tehonsa, pöpöjä täynnä olevat meikit aiheuttavat tulehduksia ja vanhat ja väärin säilytetyt hajuvedet menettävät tuoksunsa tai alkavat lemuta.

Parasta ennen

Kosmetiikkatuotteisiin on merkitty joko vähimmäissäilyvyysaika, jolloin siinä näkyy viimeinen säilyvyyskuukausi ja vuosi, tuotteen käyttöaika purkin avaamisen jälkeen tai parasta ennen -päivämäärä. Käyttöaika purkin avaamisen jälkeen on merkitty avatun purkin kuvalla, jonka sisällä on numero ja M eli esimerkiksi 3M tarkoittaa kolmea kuukautta. Vähimmäissäilyvyysaikaa ei tarvitse merkitä, jos tuote säilyy yli 30 kuukautta. Tällaisessakin tuotteessa tulee kuitenkin olla merkintä, kauanko tuote säilyy avattuna.

Vanhat pois

Vaikka purkkiin on merkitty, että se säilyy kuusi kuukautta avaamisen jälkeen, tiedosta ei ole paljon hyötyä, jos et muista, koska tuotteen avasit. Tässä tilanteessa kannattaa turvautua maalaisjärkeen ja nenään. Onko tuotteen koostumus tai väri muuttunut? Haiseeko se hiukankin epäilyttävältä? Heitä surutta pois tuotteet, joista et ole varma.

Tulehdusriski

Merkkaa vastaisuudessa tussilla tai tarralla purnukkaan, koska olet ottanut sen käyttöön. Vähänkin vanhentuneissa ripsiväreissä ja nestemäisissä silmänrajauskynissä on suuri silmätulehdusriski, joten ne kannattaa hävittää kylmästi. Säilytyspaikka vaikuttaa tuotteen käyttökelpoisuuteen. Jos aurinkovoide on kiehunut auton hanskalokerossa tai mökin aurinkoisella ikkunalla läpi kesän, heitä se kesän lopussa pois.

12M tarkoittaa, että tuotetta voi käyttää 12 kuukautta purkin avaamisen jälkeen.Säilytä kosmetiikka kuivassa, viileässä ja pimeässä

Meikit kuten luomivärit, huulipunat, poskipunat ja puuterit säilyvät usein hyvinä pari kolme vuotta. Voit pyyhkäistä likaisen siveltimen tuhrimaa pintaa pois näistä tuotteista kasvopaperilla. Meikkikynät puhdistuvat teroittamalla.

Voiteissa pakkaus vaikuttaa säilyvyyteen. Pumppupullossa olevat tuotteet säilyvät hyvin, koska niihin ei pääse ilmaa eikä bakteereja. Avoimesta voidepurkista tuotetta kannattaa ottaa aina lastalla. Yleensä voiteet säilyvät noin vuoden. Puhdistusaineet ja kasvovedet pysyvät usein käyttökelpoisina jopa 18 kuukautta.

Hajuvedet, ripsivärit ja hiusten muotoilutuotteet

Hajuvedet säilyvät vaihtelevasti, jotkin useamman vuodenkin, kunhan ne on säilytetty poissa auringonvalosta ja lämmöstä. Hiusten muotoilutuotteet säilyvät yleensä vähintään vuoden. Ripsivärit säilyvät pääsääntöisesti vain kuusi kuukautta. Älä koske harjaan sormin, älä laimenna tuotetta vedellä äläkä lainaa kaverille.

Koska sampoot, suihkusampoot ja hoitoaineet säilytetään kylpyhuoneessa, niihin kerääntyy bakteereja. Säilyvyys on vuoden, puolentoista luokkaa, mutta tuotteet on hyvä käyttää nopeammin lämpimän ja kostean säilytyspaikkan vuoksi.

Luonnonkosmetiikka

Luonnonkosmetiikan säilyvyys on usein muita tuotteita huonompaa, koska niissä säilöntäaineita käytetään vähemmän. Alumiinituubit ja tummat lasipakkaukset lisäävät luonnonkosmetiikan säilyvyyttä, mikä kaikesta huolimatta on kuitenkin yleensä vain 3-6 kuukautta.

Muista nämä

● Avaa pakkaus vasta sitten, kun todella aiot käyttää tuotetta, ja sulje se huolellisesti käytön jälkeen.
● Säilytä kosmetiikka kuivassa ja viileässä paikassa, poissa saunasta tai muista lämpimistä paikoista ja suorasta auringonvalosta. Älä laita tuotteita jääkaappiin, jos valmistaja ei niin kehota tekemään.
● Käsittele kosmetiikkaa puhtain käsin tai ottimin. Pese meikkisienet, ottimet ja harjat säännöllisesti saippualla, miedolla pesuaineella tai miedolla sampoolla. Anna välineiden kuivua kunnolla ennen seuraavaa käyttöä.

Neuvot antoi kosmetiikka-asiantuntija Päivi Kousa Helsingin Allergia- ja Astmayhdistyksestä.

Teksti:Satu Varjonen
Avainsanat: kosmetiikan säilytys, kosmetiikka, parasta ennen, seura-hyvinvointi-kauneus, silmätulehdukset, Viva, Viva-lehti

Kommentit

Oma kommentti