Maaliskuun Vivassa Koivistolaiset kertovat, miten siskokset ovat tukeneet toisiaan läpi elämän

Koivistolaiset maaliskuun 2013 Vivan kannessaKoivistolaiset tulivat tunnetuiksi viihdeohjelmien säihkysäärisinä tanssivina laulajina. Siskokset Anja ja Anneli ylsivät yhdessä Markku Aron kanssa Euroviisuissa peräti kahdeksannelle sijalle, joten koitoksia kaksikolla riittää. Sisaren tuki on kuitenkin ollut kaikkein tärkeintä niinä vaikeina aikoina, kun tytöt päättivät jättää Kansallisoopperan balettikoulun. Läheistä olkapäätä tarvittiin silloinkin, kun sisarusten isä kuoli yllättäen ja Anneli oli sokeutua.

Mukana neljä vauhdikasta pärinäpoikaa, jotka ovat toteuttaneet poikavuosiensa unelmat. Katsasta myös kevään parhaat neuleet ja värikkäät kengät aikuiseen makuun. Ja opettele perimään vuokraa aikuiselta lapseltasi Rouva Rahan neuvojen mukaan!

Ihana nojatuolimatka odottaa niitä, jotka innostuvat luolaretkeilystä: Etelä-Ranskassa on luolataiteen Louvre.

Hyvää kevättä!

Riitta Lehtimäki
päätoimittaja

Teksti: Viva
Avainsanat: kengät, Koivistolaiset, luolaretkeily, neuleet

Kommentit

Oma kommentti