Sairaalassa Kalevi Kahelin ajatteli, että olisi onnellinen, jos saisi vielä joskus keittää kotona itse oman kahvinsa. Onnenhetkiä on riittänyt.

Hengenvaarallinen aortan repeämä lopetti Kalevin kiireet kertaheitolla

Kalevi Kahelinin, 58, äkillistä rintakipua luultiin aluksi sappivaivaksi. Se oli kuitenkin hengenvaarallinen aortan repeämä.

Kalevi Kahelinin kesäloman ensimmäinen päivä oli 7.7.2007. Perheen kesämökin rakennustyöt olivat käynnistyneet muutamaa viikkoa aiemmin, ja niissä riitti tekemistä.

Kalevi kiiruhti rakennustyömaalle aamuseitsemäksi: mökin kivijalka oli valettu ja se tarvitsi täytteekseen hiekkaa. Rakennusmiehet tulisivat paikalle maanantaina, ja siihen mennessä kesälomalaisen pitäisi saada hiekka siirrettyä traktorilla ja lapiolla määränpäähänsä. Iltapäivällä neljältä työ katkesi kamalaan kipuun.

”Tuntui kuin rautakoura olisi kuristanut kurkusta. Kipu säteili rintaan repivänä. Ymmärsin, että tämä kipu ei odottamalla lähde.”

Onneksi matkapuhelin oli käden ulottuvilla. Kalevi sai soitettua vaimolleen Seijalle ja pyysi tätä soittamaan apua. Omalle vastuulleen Kalevi ei uskaltanut hätäpuhelua jättää, sillä kivut olivat vieneet tajunnan pariin kertaan. Silti Kalevi päätti selviytyä mökkitieltä kolmensadan metrin päähän maantien varteen. Sieltä ensihoitajat löytäisivät miehen nopeasti kyytiinsä.

”Konttasin, pyörryin, konttasin ja pyörryin, kunnes heräsin keskeltä ajotietä. Seuraava muistikuvani on ojasta, josta ensihoitajat noukkivat minut ambulanssiin.”

Potilaan voimakas kipu näkyi tuskanhikenä. Se teki ihosta niin liukkaan, etteivät sydänfilmianturit tahtoneet pysyä ihossa kiinni. Perillä, terveyskeskuksen päivystysosastolla lääkäri uskoi tietävänsä kivun syyn: ylävatsaoireilu, mahdollinen sappivaiva. Kalevi sai kipulääkettä ja jäi osastolle tarkkailuun.

 

Kalevin kivut ja pahoinvointi eivät laantuneet seuraavan vuorokauden aikana terveyskeskuksen osastolla, vaan saivat seurakseen tukehtumisen tunteen. Vessareissulla potilas menetti ties monennenko kerran tajuntansa, kaatui kasvot edellä lavuaaria päin ja mursi nenänsä.

”Kuolenko minä? Mitä tämä oikein on?” hän ajatteli.

Samaa taisi ajatella Kalevia katsomaan tullut isovelikin, ja tämän noutama sairaanhoitaja. Hoitaja hälytti paikalle puhelimen päässä päivystävän lääkärin, takapäivystäjän. Tämä ymmärsi, että potilas on saatava kiireesti Kuopion yliopistolliseen sairaalaan 84 kilometrin päähän. Sinne ambulanssi ehti 35 minuutissa. Kaleville ja mukana tulleelle vaimolle kerrottiin, että Kalevin sydän on vaurioitunut vakavasti ja hänet leikataan heti. Leikkauksen lopputuloksesta ei ollut tietoa.

”Leikkaus kesti kahdeksan tuntia. Minulla oli hengenvaarallinen aortan repeämä, dissekaatio. Siinä verta valuu sydänpussiin, eikä sydämelle jää tilaa pumpata, jolloin se pysähtyy.”

 

”Miksi juuri minä? Dissekaatioon sairastuu noin 50 henkilöä vuosittain, ja minä olin ollut silloisiin 48 ikävuoteeni asti terve. Verenpaine oli ollut vähän koholla, muttei hälyttävästi”, Kalevi mietti.

Kun hän mietti vähän tarkemmin, hän muisti pari viisissäkymmenissä sydäntapahtumiin menehtynyttä pikkuserkkuaan. Sydämestä alkavan suuren valtimon, aortan, hauraus voi joskus johtua perinnöllisistä tekijöistä.

”Normaalisti verenvirtausta sydämeen säätelevä aorttaläppä on kolmi-, mutta minulla se oli synnynnäisen vian vuoksi kaksipurjeinen, ja siksi rakenteeltaan heikko.”

Leikkauksessa vaurioitunutta aorttasuonta korvattiin komposiittiputkella ja aorttaläppä vaihdettiin titaaniseen varaosaan.

”Sydänkirurgi lupasi varaosille elinikäisen takuun, enkä epäile hänen sanojaan yhtään. Kuinka voisinkaan, sillä läppä muistuttaa minua olemassaolostaan koko ajan”, Kalevi sanoo ja hiljenee. Titaanisen läpän naksutus kuuluu selvästi.

 

Puoli vuotta ennen aortan repeämää Kalevin nousujohteinen ura vakuutusalalla oli sinetöity paikallisjohtajan pestillä. Työpäivät venyivät 12-tuntisiksi, ja kiire oli koko ajan kantapäillä, mutta Kalevi nautti työstään. Vapaalla hän viljeli sukutilansa peltoja ja osallistui aktiivisesti kunnallispolitiikkaan. Vaikka hän oli nähnyt työssään, mitä kaikkea kamalaa ja arvaamatonta ihmiselle voi sattua, oma sairastuminen tai ainakin sen ajankohta tuli yllätyksenä.

”Olin ajatellut, etten itse varmaan elä vanhaksi. Mutta koskaan en ajatellut, että elämäni loppuisi alle viisikymppisenä.”

Kiireet loppuivat kertaheitolla, samoin kesämökin rakennuspuuhat. Kalevi sai vuoden sairausloman ja loppuelämän ajaksi sydän- ja verenpainelääkityksen ja kiellon nostaa yli 30-kiloisia taakkoja tai sykettä yli 90:n. Aortan korjaaminen kokonaan ei ollut mahdollista, eikä korjaamatta jäänyt osa kestä rankkoja ponnistuksia.

Viisi vuotta Kalevi teki töitä osa-aikaisena, kunnes hän sai sisäisen verenvuodon. Nyt hän on ollut neljä vuotta eläkkeellä.

”Lääkäreiden mukaan selviytymiseni on ihme. Itse ajattelen, että sain jatkoajan.”

Pelastusrenkaat

Puoliso ja läheiset – Kun kotiuduin sairaalasta, en pystynyt kävelemään edes kymmentä metriä. Fyysiseen toipumiseen meni kuukausia, henkiseen vuosi. Ilman läheisiäni en olisi selvinnyt.

Ystävät ja työkaverit – Työ meni sairastumisen vuoksi, ja se oli kaltaiselleni työnarkomaanille kova paikka. Mutta työkaverit eivät jättäneet, vaan saan yhä olla osa vanhaa hyvää porukkaa. Se tuntuu hyvältä.

Oma tahto ja asenne – Olen aina asettanut itselleni tavoitteita. Kun aortta repesi, tavoitteenani oli päästä mökkitieltä maantielle – ja minä pääsin. Uskon, että sain siihen apua yläkerrasta. Kristillinen vakaumukseni on vahvistunut entisestään.

Moottoripyörät – Moottoripyörät ja vanhat ajoneuvot ovat intohimoni. Ystävieni ansiosta minun ei ole tarvinnut luopua niistä. Ajamme pyörillä porukalla, maltilla. Jos pyöräni sattuisi kaatumaan, ystävät nostaisivat sen.

Vaimo varoittelee. Aikuiset pojat auttavat. Ystävät ja kaverit tukevat. Ennen Kalevi olisi hermostunut läheisten huolenpidosta. Nyt hän suhtautuu suojeluun ymmärtäväisesti.

”Säästelen itseäni, jos voisin siten vaikuttaa saamani jatkoajan pituuteen. En minä silti pumpulissa elä.”

Kalevi matkustelee, ajaa moottoripyörällä ja toimii kunnallispolitiikassa taustavaikuttajana. Paikallinen sydänyhdistys on saanut hänestä vertaistukihenkilön. Kesämökkikin valmistui aikanaan, vaikka omistajan oma panos jäi niissä talkoissa suunniteltua vähäisemmäksi. Samalla jäi jotain muutakin.

”Kuolemanpelkoa en enää tunne. Uskon, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen toisaalla hyvänä.” V

Tiesitkö?

Aortan dissekaatiossa suonen sisäkalvo repeää äkillisesti. Aortan alkuosan, nousevan aortan, repeämä on hengenvaarallinen tila ja vaatii yleensä välitöntä leikkaushoitoa. Pidemmällä aortassa, laskevassa osassa, repeämä saattaa rajoittua itsestään tai hoidoksi riittää nivusvaltimon kautta laitettava suonen sisäinen proteesi.

Ikääntyminen, verenpainetauti ja tupakointi altistavat dissekaatioille, joskus myös perintötekijät, kuten erittäin harvinainen Marfanin oireyhtymä. Sairastumisriskistä kannattaa ottaa selvää, jos lähisuvussa on ainakin kaksi aortan dissekaation tai pullistuman sairastanutta henkilöä.

Kun henkilöllä tiedetään olevan riski aortan repeämään, aortan tilaa seurataan ja potilasta hoidetaan lääkkeillä, kuten angiotensiini II-reseptorin salpaajilla ja beetasalpaajilla. Näin pyritään välttämään äkillinen aortan repeämä.

Asiantuntijana ylilääkäri Anna-Mari Hekkala, Suomen Sydänliitto ry.

Lue myös:

Seura: Timo Aalto elää jatkoajalla – Ensimmäinen elämä päättyi aortan repeämään

Teksti:Virve Järvinen
Kuvat:Marko Koivistoinen
Avainsanat: aortan repeämä, dissekaatio, kotimaa, seura-ihmiset, seura-selviytyjä, terveys, Viva-lehti

Kommentit

Oma kommentti